Nyt kun miulla kierrankin on aikaa, niin voisin vaikka kirjoittaa viime aikaisista tapahtumista. Kun joku kysyy, että mitä kuuluu, niin helposti alan puhumaan säästä, sillä seon kaikein helpoin selittää ja käsittää. Monet asiat, mitä täällä tapahtuu, ovat jollain tavalla selittämättömiä, hauskat jutut ei ole hauskoja niille, jotka eivät olleet paikalla. Kun alan ajatella, että mitä viime viikkoina on tapahtunut, niin täytyy sanoa, ettei juuri mitäänn, tai ainakaan mitään näyttävää. Mutta yritetään nyt kuitenkin saada tähän jokin tolkku.
Noh, mie kirjoitan niistä rengasmatkoista erilliset tarinat vielä joku päivä, joten sitäs sitten tapahtuikaan. Niin, tietysti kun kahdeksan päivää istuu autossa seitsemän ihmisen kanssa, niin pakostakin siinä tutustuu, ja etenkin matkan jälkeisiä vieroitusoireita hoideltessa vietin aika paljon aikaa ydinjoukon kanssa. Meillä on suunnilleen viikottain kokoontuva illalliskerho, jolloin joku meistä tekee ruokaa muille ja muut tuo Sherryä (älkää kysykö miksi, siihen oli jokin pitkä ja monimutkainen selitys, johon liittyi seilaava ystävämme).
Suurimman osan ajasta kuitenkin kahmaisee koulu, tai ainakin koulutöiden välttely. Ei maar, kyllä mie voin ihan rehellisesti sanoa, että koulu on yllättänyt täällä kaikkein eniten. Olen saanut opiskelusta huomattavasti enemmän irti kuin olisin ikinä kuvitellutkaan. Olenkin jatkanut omaa, varsin epätervettä perinnettä viettää öitä koulussa töitä tehden. Mutta silloin nyt vaan voi arhaiten keskittyä ja olen myös aika lahjakas välttelemään epämiellyttäviä tehtäviä viimeiseen saakka.
Ihmiset myös täällä on lahjakkaita ja valmiita uhraamaan aika paljon muotoilun alttarille. Sekin omalta osaltaan vaikuttaa omaan opiskelumotivaatioon;kun näkee miten paljon muut tekevät koulun eteen, tekee itsekin mieli panostaa. Ja jos olisin Suomessa, niin ei olisi mitään ongelmia, jättäsin vaan sosiaalisen elämän minimiin ja painaisin niska limassa hommia. Mutta en mie voi niin täällä etehdä, enkä haluakaan. Mie haluan käydä joogassa, ja uimassa ja keikoilla ja kaljalla ja kaupungilla pällistelemässä. Välillä vaan vähän väsyttää.
Sitten kun vielä pari viikkoa sitten olin koulussa ennen tunnin alkua valmistelemassa tehtäviä tajusin, etten löytänyt enää ulkoista kovalevyä työpöydältä. Päivän päätyttyä se oli pakko uskoa; joku oli sen ryöstänyt. Koululla on tapahtunut varkauksia aiemminkin, mutta koska olin niin aamusta liikkeellä, luulin välttyväni pitkäkyntisiltä. Luulin väärin.
Kovalevyn mukana lähti jonkin verran koulutyöitä, ei mitään radikaalia, mutta sen verran että harmitti. Ja se mikä harmitti huomattavasti enemmän (ja harmittaa vieläkin), että niin lähty myös kaikki viimeisen kolmen vuoden aikana keräämäni musiikit.
Tämä söi aika paljon työmoraalia. Aloin olla niin paineissa, että aloin häivittelemään lisää tavaroita päivittän (jotka tosin paniikkikohtausten jälkeen löysin). Käytin paljon aikaa jonninjoutavuuksiin, kuten internetissä surffailuun. Ja sitten miusta tuli täti! Se oli mukavaa kuulla ja oli ihanaa kuulla tuttujen ääniä, vaikka välillä suomen puhuminen tuntuukin aika hassulta ja kuulostaa omaan korvaan vieraalta.
Viime viikolla kuitenkin otin vihdoin härkää sarvista ja ryhdyin taas tekemään rästiin jääneitä tehtäviä. Järjestimme myös mukavia grillijuhlia (melkein söin kengurua, mutta tuli ähky), ja vietimme aurinkoisia iltapäiviä uima-altaalla. Olen jo ihan ruskettunutkin hieman. Viime viikonloppuna oli Australiassa oloni lämpimin päivä, noin 30 astetta, ja minä istuin koulussa tekemässä pakkausmuotoilua. Nyt on taas siinä alle viidentoista kantturoissa ja mie pidin esitelmäni kyseisistä pakkauksista.
Koulua on kaksi ja puoli viikkoa jäljellä, mutta en enää panikoi. Ehkä viime viikot olivat sitä kuuluisaa kulttuurishokkia. Ja asioilla on paha tapa kasvaa päässä kun ei niitä ruodi kenenkään kanssa. Joskus toivoisi, ettei aisoiden tarvitisisi olla niin vaikeita ja sanojen kadoksissa, mutta suurimman osan ajasta se on ihan hauskaakin.
Tästä kirjoituksesta nyt kyllä ehkä muuttuu johtoajatus, mutta syytettäköön siitä väsymystä. Ensi kerralla lupaan valaista matkasuunnitelimia lukukauden jälkeen. Nyt pitää lähteä kotiin syömään täältä koulusta märkänemästä. Mutta terveisiä sinne kaikille. Ja laittakaa miule niitä osoitteita, jotta voin lähestyä korteilla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
23.10.2007
19.8.2007
päivittelyä
Hei taasen. Pahoittelluni, että viime päivityksestä on jo jonkin aikaa, mutta hyvityksenä saatte tekstin ääkkösineen! Aika on kulunut sairasteluun, koulutöistä hermoilemiseen ja kaiken maailman kissanristiäisissä juoksemiseen. Tässä siis katsaus kaikkeen. Kuvia latailen heti, kun saan niitä toisilta keräiltyä, en ole vieläkään saanut aikaiseksi ostaa sitä kameraa (tai hankkia nettiä).
Eläintarha
Kävimme siis tutustumisviikolla koko konkkaronkka kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa eläinpuistossa. Paikka oli lähinnä kotieläinpuiston (sai silittää kenguruita ja sammakoita ja liito-jyrsijöitä!), eläintarhan, villieläinsairaalan ja safarin (yllättävän moneen häkkiin käveltiin ihan pokkana sisään) sekasikiö, ihan mukava sellainen. Oli vaan tosi kylmä ja talvi, jolloin eläimetkin vaan horrosti ja ulkomaalaisparat jäätyi.
Näin jälkikäteen jäi mieleen se silittely, ja hullunkuriset jyrsijät joilla on tosi isot nenät ja korvat, ja vompatit ja etenkin lepakot (eli lentävät ketut!). Niittenkin häkkiin sai mennä hengaamaan, ja siellä ne sitten häkin katossa killuvat ja tuijottelivat takaisin. Ja hedelmälepakot oli semmosia keskikokoisen kissan kokoisia. Pienoinen pettymys oli se että koalat vaan nukkui (nukkuvat n. 22 h vuorokaudessa), mutta ne on kuulemma tosi tahmeita siliteltäviä. Eikä ne kuulemma ole koko ajan pilvessä, se on vaan urbaani legenda.
Sairastelu.
Olen ollut nyt enemmän ja vähemmän kipeänä parisen viikkoa. Ihan perustalvilenssuilua ja lievää mahatautia, mikä nyt sinäänsä ei ole ihme, kun yli puolet koulu- ja vaihtisihmisistäkin sairastelee. Sairastelu nyt ei ole ollut ihan niin ankeaa kun olisi voinut kuvitella, kun on pystynyt valittamaan vuokraemännälle ja kaveritkin kyselee perään. Valitettavasti vaan miun hyvät, uudet ja terveelliset elämäntavat joutuivat kankkulan kaivoon, kun piti lohtusyöpötellä kaikenlaisia herkkuja eikä ole vielä uskaltanut uhmata kohtaloa ja mennä uimaan.
Koulu
Ensimmäinen koulutehtävä pitää esitellä ja palauttaa ensi perjantaina, ja se on puolet kurssin arvosanasta. Sekös on hivenen ahistanut allekirjoittanutta. Mikä nyt on se suurin murhe, on se hemmetin tutkimukseen kirjoittaminen, vaikka sainkin luvan ensihätään tehdä sen suomeksi. Tuntuu aika kylmältä kyydiltä, kun on taasen viimeisen kahdeksan kuukauden ajan kirjoittanut lähinnä ranskalaisin viivoin.
Olenkin lahjakkaasti vältellyt kirjoittamista mm. siivoamisella, leipomisella, Ikeassa käymisellä, vähäisellä juopottelulla, The Agen ja kirjojen lueskelulla ja nukkumisella. Tämähän tietysti tarkoittaa sitä, että tämä viikko tulee tekemään aika tiukkaa. Mutta se hopeinen reunus tässä räntäsateessa on se, että erittäin mukava opettaja pitää kovasti ideoistani. Hehe, kohta rupean kantamaan sille omenoita.
Australialaisen kansallislaji
Kävimme myös viime perjantaina koko lähes koko konkkaronkka katsomassa aussien lempilajia, australialaista jalkapalloa. Näin yhden katselukerran jälkeen vaikuttaa lähinnä koripallon, ultimaten ja amerikkalaisen jalkapallon risteytykseltä. Peli aloitetaan koripallomaisesti, mutta sitten ryhdytään heittelemään tai mielellään potkiskelemaan sitä palloa, ja jos kiinnioittajaparka ei saa koppia oman joukkuetoverin potkuista, niin haltuunottajaa saa taklailla ihan miten huvittaa. Tavoitteena on saada pallo menemään vastustajan päässä olevien tankojen välitä.
Telkkarista seurattaessa laji on todella puuduttava, mutta paikan päällä katsottaessa varsin viihdyttävään, melko väkivaltaista mutta viihdyttävää. Neljän puolituntisen erän aikana sairastupaan joutui kolme pelaajaa, joista yksi paareilla. Vastakkain pelasi ilmeisesti kaksi liigaan lähes huonointa joukkuetta, mutta loppua kohden peli oli kutkuttavan tasaväkistä. Jännityksen luomiseen liittyi vahvasti myös se, että aussit ottavat oman jalkapallonsa varsin vakavasti, ja yleisöreaktiot olivat välillä sen mukaiset (ei nyt sentään mitään huligoitia, rehellistä kovaäänistä buuausta).
Kaukokaipuu
Niin, kävin Ikeassa! Ostin muunmuassa juustohöylän, suolakala-karkkeja (äh, ei ruotsalaiset osaa tehdä kunnon salmiakkinamuja), pahvilaatikoita ja ”lisää vain vesi”-ruisleipäjauhosekoituksen. Ja söin Ikea-ravintolassa lihapullia. Kaiken kaikkiaan oli hyvin antoisa reissu, leipätaikina vaan ei kohonnut, eikä siitä nyt valitettavasti tullut mitään jälkiuunileipää. Inhoittaa vaan koko ajan syödä paahtista. En ihan hirveästi arvosta sitä, että täällä leivän valkoisuus on hyve.
Olin myös yhdellä kauppareissulla mennä sekaisin kun kännykän radiosta yhtäkkiä kuului suomen kieliset uutiset, joiden välillä soitettiin vanhoja iskelmiä. Sain myöhemmin selville, että on olemassa radiokanava, joka lähettää tunnin kestäviä ohjelmapätkiä kaikilla vähemmistökielillä. Oli vaan eri tavalla kummallista hengailla autralialaisen supermarketin hyllyjen välissä ja kuunnella Uralin Pihlajaa.
Olen myös vihdoin tavannut ne kaksi muuta suomalaista vaihto-opiskelijaa, jotka tosi onvatkin Lappeenrannan TKKsta eikä Lapin yliopistosta. Oli mennyt vaihtokordinaattorilla vähän kaupungit sekaisin. Perusmukavia Suomijötiköitä, ovat olleet täällä jo viime lukukauden. Eräskin heidän tuttavansa kyseli miulta, että puhuuko kaikki suomalaiset miehet yhtä vähän ja monoturonisella äänellä. Ja miusta ne oli yllättävän sosiaalisia ja reippaita heppuja!
Ilmastosta
Ilmasto täätllä on aika hurjaa. Pimeidestä olenkin jo tainnut avautua (aurinko laskee kuudelta ja nousee puoli seitsemän), mutta täällä on yhä vaan kylmä. Niinä herkkinä hetkinä kun aurinko paistaa, voi jopa lähes olla ilma takkia (tai siis paikallisen mielessä rantasandaaleissa ja teepaidassa), mutta sisällä sen kun on kylmä. Viralliset lukemat sisälimalle kotonakin on siinä kolmentoista ja seitsemäntoista hujakoissa, lämmityksellä jopa yhdeksäntoista. No, ehkä osaan arvostaa paikallista rakennustekniikkaa paremmin kesällä.
Ilma-alassa täytyy myöskin jotain outoa, sillä lähes kaikki miun vaatekappaleet ja kengät ovat päättäneet hajota samalla kertaa. Pahoin vain pelkään, että miun fyysiset mittasuhteet saattaa tuottaa hivenen ongelmia esim, housuostoksilla oltaessa. Nyv vähän kaduttaa, etten ostanut uusia vaatteita jo Suomessa.
Mutta nyt varmaan pitäisi mennä jo nukkumaan, mutta mie palailen asiaan taasen varmaan perjantain jälkeen. Torsai-illan ja pahimmiilaan myös yön vietän koululla, joten miut voi mitä luultavimmin löytää jopa mesestä tai skypestä (teille) ihan ihmisten aikoihin.
Eläintarha
Kävimme siis tutustumisviikolla koko konkkaronkka kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa eläinpuistossa. Paikka oli lähinnä kotieläinpuiston (sai silittää kenguruita ja sammakoita ja liito-jyrsijöitä!), eläintarhan, villieläinsairaalan ja safarin (yllättävän moneen häkkiin käveltiin ihan pokkana sisään) sekasikiö, ihan mukava sellainen. Oli vaan tosi kylmä ja talvi, jolloin eläimetkin vaan horrosti ja ulkomaalaisparat jäätyi.
Näin jälkikäteen jäi mieleen se silittely, ja hullunkuriset jyrsijät joilla on tosi isot nenät ja korvat, ja vompatit ja etenkin lepakot (eli lentävät ketut!). Niittenkin häkkiin sai mennä hengaamaan, ja siellä ne sitten häkin katossa killuvat ja tuijottelivat takaisin. Ja hedelmälepakot oli semmosia keskikokoisen kissan kokoisia. Pienoinen pettymys oli se että koalat vaan nukkui (nukkuvat n. 22 h vuorokaudessa), mutta ne on kuulemma tosi tahmeita siliteltäviä. Eikä ne kuulemma ole koko ajan pilvessä, se on vaan urbaani legenda.
Sairastelu.
Olen ollut nyt enemmän ja vähemmän kipeänä parisen viikkoa. Ihan perustalvilenssuilua ja lievää mahatautia, mikä nyt sinäänsä ei ole ihme, kun yli puolet koulu- ja vaihtisihmisistäkin sairastelee. Sairastelu nyt ei ole ollut ihan niin ankeaa kun olisi voinut kuvitella, kun on pystynyt valittamaan vuokraemännälle ja kaveritkin kyselee perään. Valitettavasti vaan miun hyvät, uudet ja terveelliset elämäntavat joutuivat kankkulan kaivoon, kun piti lohtusyöpötellä kaikenlaisia herkkuja eikä ole vielä uskaltanut uhmata kohtaloa ja mennä uimaan.
Koulu
Ensimmäinen koulutehtävä pitää esitellä ja palauttaa ensi perjantaina, ja se on puolet kurssin arvosanasta. Sekös on hivenen ahistanut allekirjoittanutta. Mikä nyt on se suurin murhe, on se hemmetin tutkimukseen kirjoittaminen, vaikka sainkin luvan ensihätään tehdä sen suomeksi. Tuntuu aika kylmältä kyydiltä, kun on taasen viimeisen kahdeksan kuukauden ajan kirjoittanut lähinnä ranskalaisin viivoin.
Olenkin lahjakkaasti vältellyt kirjoittamista mm. siivoamisella, leipomisella, Ikeassa käymisellä, vähäisellä juopottelulla, The Agen ja kirjojen lueskelulla ja nukkumisella. Tämähän tietysti tarkoittaa sitä, että tämä viikko tulee tekemään aika tiukkaa. Mutta se hopeinen reunus tässä räntäsateessa on se, että erittäin mukava opettaja pitää kovasti ideoistani. Hehe, kohta rupean kantamaan sille omenoita.
Australialaisen kansallislaji
Kävimme myös viime perjantaina koko lähes koko konkkaronkka katsomassa aussien lempilajia, australialaista jalkapalloa. Näin yhden katselukerran jälkeen vaikuttaa lähinnä koripallon, ultimaten ja amerikkalaisen jalkapallon risteytykseltä. Peli aloitetaan koripallomaisesti, mutta sitten ryhdytään heittelemään tai mielellään potkiskelemaan sitä palloa, ja jos kiinnioittajaparka ei saa koppia oman joukkuetoverin potkuista, niin haltuunottajaa saa taklailla ihan miten huvittaa. Tavoitteena on saada pallo menemään vastustajan päässä olevien tankojen välitä.
Telkkarista seurattaessa laji on todella puuduttava, mutta paikan päällä katsottaessa varsin viihdyttävään, melko väkivaltaista mutta viihdyttävää. Neljän puolituntisen erän aikana sairastupaan joutui kolme pelaajaa, joista yksi paareilla. Vastakkain pelasi ilmeisesti kaksi liigaan lähes huonointa joukkuetta, mutta loppua kohden peli oli kutkuttavan tasaväkistä. Jännityksen luomiseen liittyi vahvasti myös se, että aussit ottavat oman jalkapallonsa varsin vakavasti, ja yleisöreaktiot olivat välillä sen mukaiset (ei nyt sentään mitään huligoitia, rehellistä kovaäänistä buuausta).
Kaukokaipuu
Niin, kävin Ikeassa! Ostin muunmuassa juustohöylän, suolakala-karkkeja (äh, ei ruotsalaiset osaa tehdä kunnon salmiakkinamuja), pahvilaatikoita ja ”lisää vain vesi”-ruisleipäjauhosekoituksen. Ja söin Ikea-ravintolassa lihapullia. Kaiken kaikkiaan oli hyvin antoisa reissu, leipätaikina vaan ei kohonnut, eikä siitä nyt valitettavasti tullut mitään jälkiuunileipää. Inhoittaa vaan koko ajan syödä paahtista. En ihan hirveästi arvosta sitä, että täällä leivän valkoisuus on hyve.
Olin myös yhdellä kauppareissulla mennä sekaisin kun kännykän radiosta yhtäkkiä kuului suomen kieliset uutiset, joiden välillä soitettiin vanhoja iskelmiä. Sain myöhemmin selville, että on olemassa radiokanava, joka lähettää tunnin kestäviä ohjelmapätkiä kaikilla vähemmistökielillä. Oli vaan eri tavalla kummallista hengailla autralialaisen supermarketin hyllyjen välissä ja kuunnella Uralin Pihlajaa.
Olen myös vihdoin tavannut ne kaksi muuta suomalaista vaihto-opiskelijaa, jotka tosi onvatkin Lappeenrannan TKKsta eikä Lapin yliopistosta. Oli mennyt vaihtokordinaattorilla vähän kaupungit sekaisin. Perusmukavia Suomijötiköitä, ovat olleet täällä jo viime lukukauden. Eräskin heidän tuttavansa kyseli miulta, että puhuuko kaikki suomalaiset miehet yhtä vähän ja monoturonisella äänellä. Ja miusta ne oli yllättävän sosiaalisia ja reippaita heppuja!
Ilmastosta
Ilmasto täätllä on aika hurjaa. Pimeidestä olenkin jo tainnut avautua (aurinko laskee kuudelta ja nousee puoli seitsemän), mutta täällä on yhä vaan kylmä. Niinä herkkinä hetkinä kun aurinko paistaa, voi jopa lähes olla ilma takkia (tai siis paikallisen mielessä rantasandaaleissa ja teepaidassa), mutta sisällä sen kun on kylmä. Viralliset lukemat sisälimalle kotonakin on siinä kolmentoista ja seitsemäntoista hujakoissa, lämmityksellä jopa yhdeksäntoista. No, ehkä osaan arvostaa paikallista rakennustekniikkaa paremmin kesällä.
Ilma-alassa täytyy myöskin jotain outoa, sillä lähes kaikki miun vaatekappaleet ja kengät ovat päättäneet hajota samalla kertaa. Pahoin vain pelkään, että miun fyysiset mittasuhteet saattaa tuottaa hivenen ongelmia esim, housuostoksilla oltaessa. Nyv vähän kaduttaa, etten ostanut uusia vaatteita jo Suomessa.
Mutta nyt varmaan pitäisi mennä jo nukkumaan, mutta mie palailen asiaan taasen varmaan perjantain jälkeen. Torsai-illan ja pahimmiilaan myös yön vietän koululla, joten miut voi mitä luultavimmin löytää jopa mesestä tai skypestä (teille) ihan ihmisten aikoihin.
30.7.2007
Voi tata saksalaisten maaraa.
Ensiksikin Koulusta.
Meilla oli orientoitumisviikon ensimmainen (ja tahan mennessa ainut) ryhmakokoontuminen eilen. Vaihto-oppilaita koulussamme on ilmeisesti 103, joista lahes puolet ovat saksalaisia. Jepjep. Se kylla risoo osaa saksalaisistakin. Olisihan se aika ankeaa menna toiselle puolelle maapalloa ja tajuta, etta joka toinen uusi tuttavus onkin oma maamies.
Saimme aimo annoksen informaatiota, josta hyva osa oli ihan uuttakin. Muutenkin oli aika kaaoottista: kun on yli viikon verran hengaillut (tai ylipaansa puhunut) lahinna vaan muutaman saman tyypin kanssa koko ajan, niin on aika hurjaa kun joka suunnasta tupsahtaa uusi tuttavuus, johon pitaisi kovasti tutustua.
Eilinen saldo siis olikin (kai) seitseman saksalasta, kaksi ranskalaista, yksi meksikolainen, yksi tanskalainen, yksi norjalainen ja muutama jenkki. Miun lisakseni koulussa pitaisi olla myos suomalaiskaksikko Lapin yliopistosta, mutta poijjaat ovat matkustelemassa vielakin Uudessa Seelannissa.
Vaikuttaa vahan myos silta, etta olen yksi harvoista (ellenko jopa ainut) vaihtiksista, jotka tekee maisterin tutkintoa. Sain tietaa myoskin, etta lahes kaikki valintani sisaltyvat paikallisten maisteriopintojen loppupaahan, mika ei yhtaan lievita pelkoani akateemisia opintoja kohtaan. Jos pitkien ja moniulotteisten esseiden kirjoittaminen suomeksi tuntuu haastavalta, niin miten ihmeessa sita selviaisi yhtaan sen paremmin englanniksi? Oivoi. Tatahan sita itse halusin, lisaa teoriaa.
Sitten Kodista.
Uusi koti on aivan mahtava. Ny kun olen tallustellut siella muutaman paivan ja samalla seuraillut muiden asuntohakurumbaa, alan tajuamaan kuinka onnekas olinkaan. Vuokraemantani ja asuinkumppanini on ihastuttava ja hyvin rento nainen, samoin kuin asunto. Kaikkialla on vanhoja julisteita, kehystettyja karttoja ja poptaidetta, pienia muistoesineita, kyttiloita, vuosikertaviineja, rustiikkeja huonekaluja, ikkunamaalauksia (siis ihan oikeita ikkunoita!) ja upottavia istuimia.
Rouva C lukee pitkalti samoja kirjoja, katsoo samoja televisiosarjoja ja kuuntelee samankaltaista musiikkia (tietysti se 20 vuoden ikaero huomioonottaen) kuin minakin. Han on todella puuhakas viikonloppuisin ja pitaa hyvaa huolta kodistaan. Saan lainaksi hanen mieheltaan jaaneen polkupyoran ja mina autoin hanta tulostamaan valokuvia. Sain jopa kutsun lehtea joskus kaymaan hanen loma-asunnolleen (beach-house) Melbournen lahistolle.
Tiedan, etta tama kuulostaa lassylta, mutta tunnen etta haluaisin itsekin vanhempana luoda itselleni asunnon kaltaiset pitteet ja elaa elamaani samalla asenteella kuin han. No, tama nyt on tietysti osittain uutuuden viehtysta ja kuluu nopeasti pois. Olen kuitenkin valittomasti tuntenut oloni kotoisaksi Richmondissa.
Olen avannut pankkitilin, hankkinut kuukausilipun lahiliikenteeseen ja ottanut selvaa internetyhteyksista. Pesin myos ensi kertaa pyykkia amerikkalaistyylisella, paaltataytettavalla pesukoneella. Se oli metkaa se. Tanaan menen myos ensi kertaa uimaan yliopiston omistamaan ulkoaltaaseen. Tapaan samalla myos vahan lisaa saksalaisia.
Meilla oli orientoitumisviikon ensimmainen (ja tahan mennessa ainut) ryhmakokoontuminen eilen. Vaihto-oppilaita koulussamme on ilmeisesti 103, joista lahes puolet ovat saksalaisia. Jepjep. Se kylla risoo osaa saksalaisistakin. Olisihan se aika ankeaa menna toiselle puolelle maapalloa ja tajuta, etta joka toinen uusi tuttavus onkin oma maamies.
Saimme aimo annoksen informaatiota, josta hyva osa oli ihan uuttakin. Muutenkin oli aika kaaoottista: kun on yli viikon verran hengaillut (tai ylipaansa puhunut) lahinna vaan muutaman saman tyypin kanssa koko ajan, niin on aika hurjaa kun joka suunnasta tupsahtaa uusi tuttavuus, johon pitaisi kovasti tutustua.
Eilinen saldo siis olikin (kai) seitseman saksalasta, kaksi ranskalaista, yksi meksikolainen, yksi tanskalainen, yksi norjalainen ja muutama jenkki. Miun lisakseni koulussa pitaisi olla myos suomalaiskaksikko Lapin yliopistosta, mutta poijjaat ovat matkustelemassa vielakin Uudessa Seelannissa.
Vaikuttaa vahan myos silta, etta olen yksi harvoista (ellenko jopa ainut) vaihtiksista, jotka tekee maisterin tutkintoa. Sain tietaa myoskin, etta lahes kaikki valintani sisaltyvat paikallisten maisteriopintojen loppupaahan, mika ei yhtaan lievita pelkoani akateemisia opintoja kohtaan. Jos pitkien ja moniulotteisten esseiden kirjoittaminen suomeksi tuntuu haastavalta, niin miten ihmeessa sita selviaisi yhtaan sen paremmin englanniksi? Oivoi. Tatahan sita itse halusin, lisaa teoriaa.
Sitten Kodista.
Uusi koti on aivan mahtava. Ny kun olen tallustellut siella muutaman paivan ja samalla seuraillut muiden asuntohakurumbaa, alan tajuamaan kuinka onnekas olinkaan. Vuokraemantani ja asuinkumppanini on ihastuttava ja hyvin rento nainen, samoin kuin asunto. Kaikkialla on vanhoja julisteita, kehystettyja karttoja ja poptaidetta, pienia muistoesineita, kyttiloita, vuosikertaviineja, rustiikkeja huonekaluja, ikkunamaalauksia (siis ihan oikeita ikkunoita!) ja upottavia istuimia.
Rouva C lukee pitkalti samoja kirjoja, katsoo samoja televisiosarjoja ja kuuntelee samankaltaista musiikkia (tietysti se 20 vuoden ikaero huomioonottaen) kuin minakin. Han on todella puuhakas viikonloppuisin ja pitaa hyvaa huolta kodistaan. Saan lainaksi hanen mieheltaan jaaneen polkupyoran ja mina autoin hanta tulostamaan valokuvia. Sain jopa kutsun lehtea joskus kaymaan hanen loma-asunnolleen (beach-house) Melbournen lahistolle.
Tiedan, etta tama kuulostaa lassylta, mutta tunnen etta haluaisin itsekin vanhempana luoda itselleni asunnon kaltaiset pitteet ja elaa elamaani samalla asenteella kuin han. No, tama nyt on tietysti osittain uutuuden viehtysta ja kuluu nopeasti pois. Olen kuitenkin valittomasti tuntenut oloni kotoisaksi Richmondissa.
Olen avannut pankkitilin, hankkinut kuukausilipun lahiliikenteeseen ja ottanut selvaa internetyhteyksista. Pesin myos ensi kertaa pyykkia amerikkalaistyylisella, paaltataytettavalla pesukoneella. Se oli metkaa se. Tanaan menen myos ensi kertaa uimaan yliopiston omistamaan ulkoaltaaseen. Tapaan samalla myos vahan lisaa saksalaisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
