Aika tuntuu hidastuneen aika lailla taalla maailmalla. Hostelli elama on valiaikaiselamaa kahden vaiheen valilla. Kuitenkin asiat etenee, ja sattuu ja tapahtuu aikalailla.
Ensiksikin, sain asunnon, tai siis kodin eli alivuokratun huoneen. Asunto loytyy East Richmond -nimisesta Melbourne-cityn kuppeessa olevasta lahiosta ja sen omistaa noin viisikymppinen leskiytynyt lakimiesnainen. Se on viisikymmentaluvulla rakennettu omakotitalo, jossa on oma pieni etu- seka takapiha, olohuone, kolmen makuuhuonetta joista yksi toimii tyohuoneena, keittio ja ruokailutila, iso kylpyhuone seka iso vessa yhdistettyna kodinhoitohuoneeseen (eli siella on pesukone ja tilaa kuivattaa). Ja kuten lahes kaikkialla, myos siella on kylma. lammosta pitavat huolta yksittaiset sahkopatterit, sahkopeitteet ja kaasulammittimet.
Asunto on aika kallis, n. 650 dollaria kuussa plus laskut (eli yhteensa n 43o euroa), mutta se on taysin kalustettu, erittain hyvalla ja tuvallisella paikalla ja omistaja vaikuttaa mukavalta. En myoskaan uskalla alkaa leikittelemaan asuntohaulla, silla se on tosi kuluttavaa ja ilmeiseti mylos aika vaikeaa. Periaatteessa vaan pitaa epailla itseaan ja sita, etta saako ottaa suoraan sen ekan asunnon (vaikkei se nyt periaatteessa ole enimmainen, tein Suomeessa jo aika paljon toita asuntojen eteen). Talossa ei ole myoskaan internetia, mutta omistajalla (jonka nimi on Charlotte) on koneeseeni kayva langaton lahetin, ja voin kuulemma sen halutessani hankkia. Eli sopimus kirjoitetaan torstaina ja samana iltana muutan sinne. Jannittaa ja pelottaa, mutta irtiasnomisaika on kaksi viikkoa ja ilman minkaanlaisia sakkotoimenpiteita, jo en haluakkaan olla sita kuutta kuukautta.
Mutta internetin saamiseksi kotiin saattaa menna siis jonkin aikaa, mutta onneksi on koulu. Eilen kavimme paarakennuksella hakemassa infoa ja opiskelijakortit (siis mina ja Wibke) ja tanaan kavimme omalla campuksellamme Prahranissa, joka sijaitsee sopivasti hostellia vastapaata. Itse laitoksellamme on yllattavan vahan koneita, mutta kirjastossa sitakin enemman (jossa siis olen nytkin), joten nyt ulottuvillani on ilmainen netti! Koulun avulla siis voin pitaa ylla nettiriippuvuutani ja mahdollisesti soittaa myos Skype-puheluita.
Olenkin siis ajatellut etta aikaeron takia tulen vahintaan kerran viikossa _todella_ aikasin kouluun, jotta voin puhua rauhassa siella olevien iltavirkkujen kanssa. Etta tiedoksi asianomaisille.
Hostellihuoneemme pursuaa, silla siella asuu minun lisakseni Wibke, huonoa englantia puhuva saksalainen, Birgie, todella lomalla oleva islantilainen ja kolme ranskalasta tyttoa, joden nimia en (viela) tieda. Asiassa ei sinaansa ole ahtauden lisaksi mitaan onglelmia, paitsi etta ranskalaiet ei jostain ihmeen syysta pida lammityksesta. He joko kaantavat patterin minimilleen tai ottavat kokonaan irti seinasta! Talla on oisin lahes pakkasta! Kasittamatonta.
Paikalliset ihmiset ovat yleisesti ottaen erittain mukavia (minua on jo kerran epailty saksalaiseksi). Aikaero kuitenkin vielakin rasittaa ja illat tuovat paahan kaikenlaisia ihme pelkotiloja ja kauhuskenaarioita. Toisaalta, ihmettelinkin miten rauhallisia oita vietin ennen lahtoa kotoSuomessa, joten jossain vaiheessa kai nekin on sitten ajateltava. Odotankin kovasti etta paasee muttamaan ja koulu alkaa, jotta paasee rutiineihin kiinni.
Ja ainiin, unohdin viime kerralla kertoa Chapel Streetin varrella olevista kolmesta puusta, jotka ovat iltaisin taynna (niita on siis satoja) visertavia pikkulintoja. On hammentavaa miten kova aani pikkulinnuista voi lahtea.
24.7.2007
23.7.2007
Eka ilta
Nyt on kulunut vahan vajaa nelja vuorokautta kun jatin Suomen polyt taakseni ja lehdin kohti Austraaliaa. Tassa havaintoja silta ajalta;
Pitkat lennot on vahan niinkuin mummolassa olisi. Koko ajan joku tyrkyttaa jotain suuhun pantavaa, ja kun ei syo, niin nukkuu tai katsoo telkkaria. Elokuviakin yritin tuijotella (oli ihan hyvat tarjonnat, Zodiac, Notorious Petty Page ja Driving Lessions), mutta itse koneen melutaso oli sita luokkaa, etta dialogista menikylla leijonanosa ohi korvien. Olen myoskin ehka maailman ainut ihminen, joka ei nauti lentokoneessa jatettavia ilmaisia alkoholijuomia, mutta ei vaan uponnut. Muutenkaan ei tee mieli humaltua. Janskattaa liikaa.
Jet lag on on tosi inhottava, ei pelkastaan siksi, etta unirytmi on ihan sekasin, mutta kun ruuansulatuskin. Yolla on ihan karmiva nalka ja tekee tosi paljon mieli suolaista, mutta aamulla ei mikaan meinaa menna alas. Ja koska taalla on talvi (ihan oikeasti, pipo ja hanskat eivat olleet yhtaan liioiteltua), on taalla myos tosi pimeaa ja aurinko laskee jo kuuden aikaan. Sitten kun uni tulee vasta seitteman kantturoissa aamulla ja heraa kahdelta, niin en ole viela kertaakaan ollut ulkona liikkeela valon aikaan, eli ole edes nahnyt vilausta auringosta.
Valilla on tosi surullista,mutta valilla on myos tosi mukavaa.Tapasin kolme saksalaista (joista yksi on vaihdossa kanssani samassa ryhmassa, Vimbke(?), joka puhuu huononpuoleisesti englantia), joiden kanssa kaytiin eilen vahan ulkona, ja se oli mukavaa. Kaytiin keskustassa kuudennnen kerroksen katolla olleessa baarissa jossa esiintyi yhden miehen orkesteri ja ginger ale oli halpaa. Pala kuitenkin nousee helposti kurkkuun kun ajattelee perhetta. Olen aika mamo. Vanhemmat soittivatkin viime yona, oli hassua se.
Hostelli on aika rupinen. Aamiainen oli surkea ja sisalla on tosi kylma sahkopattereista huolimatta. No, mita voi odottaa kaikken halvimmalta vaihtoehdolta. Televisiossa pyorii myos koko viikonlopun kestava Simpson-maratoni tulevan elokuvan takia, ja suurin osa taalla asuvista reppureissaajista on katsonut sita valehtelematta koko taallaoloaikani. Suihkun voi kuitenkin halutessaan nauttia lampimana, mika on suuri plussa.
Olen kuitenkin saanut vahan hoidettua kouluasioita ja hankkinut uuden puhelinnumeron. En voi kuitenkaan sita antaa, koska en nyt muista sita maatunnusta. Huomenna menen koulun toiselle campukselle tervehtimaan muita vaihtiksia ja myohemmin illalla katsomaan asuntoa, jostaolin yhteydessa jo Suomessa. Paikka on vahahn kalliin lainen, mutta muuten vaikuttaa hyalta, joten toivon paasevani siihen. Suoraan sanottuna en jaksaisi saataa pitkaan, haluan pois taalta hostellista aloittelemaan oikeaa elamaa ja rutiineja.
Pitkat lennot on vahan niinkuin mummolassa olisi. Koko ajan joku tyrkyttaa jotain suuhun pantavaa, ja kun ei syo, niin nukkuu tai katsoo telkkaria. Elokuviakin yritin tuijotella (oli ihan hyvat tarjonnat, Zodiac, Notorious Petty Page ja Driving Lessions), mutta itse koneen melutaso oli sita luokkaa, etta dialogista menikylla leijonanosa ohi korvien. Olen myoskin ehka maailman ainut ihminen, joka ei nauti lentokoneessa jatettavia ilmaisia alkoholijuomia, mutta ei vaan uponnut. Muutenkaan ei tee mieli humaltua. Janskattaa liikaa.
Jet lag on on tosi inhottava, ei pelkastaan siksi, etta unirytmi on ihan sekasin, mutta kun ruuansulatuskin. Yolla on ihan karmiva nalka ja tekee tosi paljon mieli suolaista, mutta aamulla ei mikaan meinaa menna alas. Ja koska taalla on talvi (ihan oikeasti, pipo ja hanskat eivat olleet yhtaan liioiteltua), on taalla myos tosi pimeaa ja aurinko laskee jo kuuden aikaan. Sitten kun uni tulee vasta seitteman kantturoissa aamulla ja heraa kahdelta, niin en ole viela kertaakaan ollut ulkona liikkeela valon aikaan, eli ole edes nahnyt vilausta auringosta.
Valilla on tosi surullista,mutta valilla on myos tosi mukavaa.Tapasin kolme saksalaista (joista yksi on vaihdossa kanssani samassa ryhmassa, Vimbke(?), joka puhuu huononpuoleisesti englantia), joiden kanssa kaytiin eilen vahan ulkona, ja se oli mukavaa. Kaytiin keskustassa kuudennnen kerroksen katolla olleessa baarissa jossa esiintyi yhden miehen orkesteri ja ginger ale oli halpaa. Pala kuitenkin nousee helposti kurkkuun kun ajattelee perhetta. Olen aika mamo. Vanhemmat soittivatkin viime yona, oli hassua se.
Hostelli on aika rupinen. Aamiainen oli surkea ja sisalla on tosi kylma sahkopattereista huolimatta. No, mita voi odottaa kaikken halvimmalta vaihtoehdolta. Televisiossa pyorii myos koko viikonlopun kestava Simpson-maratoni tulevan elokuvan takia, ja suurin osa taalla asuvista reppureissaajista on katsonut sita valehtelematta koko taallaoloaikani. Suihkun voi kuitenkin halutessaan nauttia lampimana, mika on suuri plussa.
Olen kuitenkin saanut vahan hoidettua kouluasioita ja hankkinut uuden puhelinnumeron. En voi kuitenkaan sita antaa, koska en nyt muista sita maatunnusta. Huomenna menen koulun toiselle campukselle tervehtimaan muita vaihtiksia ja myohemmin illalla katsomaan asuntoa, jostaolin yhteydessa jo Suomessa. Paikka on vahahn kalliin lainen, mutta muuten vaikuttaa hyalta, joten toivon paasevani siihen. Suoraan sanottuna en jaksaisi saataa pitkaan, haluan pois taalta hostellista aloittelemaan oikeaa elamaa ja rutiineja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
