30.7.2007

Voi tata saksalaisten maaraa.

Ensiksikin Koulusta.

Meilla oli orientoitumisviikon ensimmainen (ja tahan mennessa ainut) ryhmakokoontuminen eilen. Vaihto-oppilaita koulussamme on ilmeisesti 103, joista lahes puolet ovat saksalaisia. Jepjep. Se kylla risoo osaa saksalaisistakin. Olisihan se aika ankeaa menna toiselle puolelle maapalloa ja tajuta, etta joka toinen uusi tuttavus onkin oma maamies.
Saimme aimo annoksen informaatiota, josta hyva osa oli ihan uuttakin. Muutenkin oli aika kaaoottista: kun on yli viikon verran hengaillut (tai ylipaansa puhunut) lahinna vaan muutaman saman tyypin kanssa koko ajan, niin on aika hurjaa kun joka suunnasta tupsahtaa uusi tuttavuus, johon pitaisi kovasti tutustua.
Eilinen saldo siis olikin (kai) seitseman saksalasta, kaksi ranskalaista, yksi meksikolainen, yksi tanskalainen, yksi norjalainen ja muutama jenkki. Miun lisakseni koulussa pitaisi olla myos suomalaiskaksikko Lapin yliopistosta, mutta poijjaat ovat matkustelemassa vielakin Uudessa Seelannissa.

Vaikuttaa vahan myos silta, etta olen yksi harvoista (ellenko jopa ainut) vaihtiksista, jotka tekee maisterin tutkintoa. Sain tietaa myoskin, etta lahes kaikki valintani sisaltyvat paikallisten maisteriopintojen loppupaahan, mika ei yhtaan lievita pelkoani akateemisia opintoja kohtaan. Jos pitkien ja moniulotteisten esseiden kirjoittaminen suomeksi tuntuu haastavalta, niin miten ihmeessa sita selviaisi yhtaan sen paremmin englanniksi? Oivoi. Tatahan sita itse halusin, lisaa teoriaa.

Sitten Kodista.

Uusi koti on aivan mahtava. Ny kun olen tallustellut siella muutaman paivan ja samalla seuraillut muiden asuntohakurumbaa, alan tajuamaan kuinka onnekas olinkaan. Vuokraemantani ja asuinkumppanini on ihastuttava ja hyvin rento nainen, samoin kuin asunto. Kaikkialla on vanhoja julisteita, kehystettyja karttoja ja poptaidetta, pienia muistoesineita, kyttiloita, vuosikertaviineja, rustiikkeja huonekaluja, ikkunamaalauksia (siis ihan oikeita ikkunoita!) ja upottavia istuimia.
Rouva C lukee pitkalti samoja kirjoja, katsoo samoja televisiosarjoja ja kuuntelee samankaltaista musiikkia (tietysti se 20 vuoden ikaero huomioonottaen) kuin minakin. Han on todella puuhakas viikonloppuisin ja pitaa hyvaa huolta kodistaan. Saan lainaksi hanen mieheltaan jaaneen polkupyoran ja mina autoin hanta tulostamaan valokuvia. Sain jopa kutsun lehtea joskus kaymaan hanen loma-asunnolleen (beach-house) Melbournen lahistolle.
Tiedan, etta tama kuulostaa lassylta, mutta tunnen etta haluaisin itsekin vanhempana luoda itselleni asunnon kaltaiset pitteet ja elaa elamaani samalla asenteella kuin han. No, tama nyt on tietysti osittain uutuuden viehtysta ja kuluu nopeasti pois. Olen kuitenkin valittomasti tuntenut oloni kotoisaksi Richmondissa.

Olen avannut pankkitilin, hankkinut kuukausilipun lahiliikenteeseen ja ottanut selvaa internetyhteyksista. Pesin myos ensi kertaa pyykkia amerikkalaistyylisella, paaltataytettavalla pesukoneella. Se oli metkaa se. Tanaan menen myos ensi kertaa uimaan yliopiston omistamaan ulkoaltaaseen. Tapaan samalla myos vahan lisaa saksalaisia.