Kun jannittaa koko ajan

Aika tuntuu hidastuneen aika lailla taalla maailmalla. Hostelli elama on valiaikaiselamaa kahden vaiheen valilla. Kuitenkin asiat etenee, ja sattuu ja tapahtuu aikalailla.

Ensiksikin, sain asunnon, tai siis kodin eli alivuokratun huoneen. Asunto loytyy East Richmond -nimisesta Melbourne-cityn kuppeessa olevasta lahiosta ja sen omistaa noin viisikymppinen leskiytynyt lakimiesnainen. Se on viisikymmentaluvulla rakennettu omakotitalo, jossa on oma pieni etu- seka takapiha, olohuone, kolmen makuuhuonetta joista yksi toimii tyohuoneena, keittio ja ruokailutila, iso kylpyhuone seka iso vessa yhdistettyna kodinhoitohuoneeseen (eli siella on pesukone ja tilaa kuivattaa). Ja kuten lahes kaikkialla, myos siella on kylma. lammosta pitavat huolta yksittaiset sahkopatterit, sahkopeitteet ja kaasulammittimet.
Asunto on aika kallis, n. 650 dollaria kuussa plus laskut (eli yhteensa n 43o euroa), mutta se on taysin kalustettu, erittain hyvalla ja tuvallisella paikalla ja omistaja vaikuttaa mukavalta. En myoskaan uskalla alkaa leikittelemaan asuntohaulla, silla se on tosi kuluttavaa ja ilmeiseti mylos aika vaikeaa. Periaatteessa vaan pitaa epailla itseaan ja sita, etta saako ottaa suoraan sen ekan asunnon (vaikkei se nyt periaatteessa ole enimmainen, tein Suomeessa jo aika paljon toita asuntojen eteen). Talossa ei ole myoskaan internetia, mutta omistajalla (jonka nimi on Charlotte) on koneeseeni kayva langaton lahetin, ja voin kuulemma sen halutessani hankkia. Eli sopimus kirjoitetaan torstaina ja samana iltana muutan sinne. Jannittaa ja pelottaa, mutta irtiasnomisaika on kaksi viikkoa ja ilman minkaanlaisia sakkotoimenpiteita, jo en haluakkaan olla sita kuutta kuukautta.

Mutta internetin saamiseksi kotiin saattaa menna siis jonkin aikaa, mutta onneksi on koulu. Eilen kavimme paarakennuksella hakemassa infoa ja opiskelijakortit (siis mina ja Wibke) ja tanaan kavimme omalla campuksellamme Prahranissa, joka sijaitsee sopivasti hostellia vastapaata. Itse laitoksellamme on yllattavan vahan koneita, mutta kirjastossa sitakin enemman (jossa siis olen nytkin), joten nyt ulottuvillani on ilmainen netti! Koulun avulla siis voin pitaa ylla nettiriippuvuutani ja mahdollisesti soittaa myos Skype-puheluita.
Olenkin siis ajatellut etta aikaeron takia tulen vahintaan kerran viikossa _todella_ aikasin kouluun, jotta voin puhua rauhassa siella olevien iltavirkkujen kanssa. Etta tiedoksi asianomaisille.

Hostellihuoneemme pursuaa, silla siella asuu minun lisakseni Wibke, huonoa englantia puhuva saksalainen, Birgie, todella lomalla oleva islantilainen ja kolme ranskalasta tyttoa, joden nimia en (viela) tieda. Asiassa ei sinaansa ole ahtauden lisaksi mitaan onglelmia, paitsi etta ranskalaiet ei jostain ihmeen syysta pida lammityksesta. He joko kaantavat patterin minimilleen tai ottavat kokonaan irti seinasta! Talla on oisin lahes pakkasta! Kasittamatonta.

Paikalliset ihmiset ovat yleisesti ottaen erittain mukavia (minua on jo kerran epailty saksalaiseksi). Aikaero kuitenkin vielakin rasittaa ja illat tuovat paahan kaikenlaisia ihme pelkotiloja ja kauhuskenaarioita. Toisaalta, ihmettelinkin miten rauhallisia oita vietin ennen lahtoa kotoSuomessa, joten jossain vaiheessa kai nekin on sitten ajateltava. Odotankin kovasti etta paasee muttamaan ja koulu alkaa, jotta paasee rutiineihin kiinni.

Ja ainiin, unohdin viime kerralla kertoa Chapel Streetin varrella olevista kolmesta puusta, jotka ovat iltaisin taynna (niita on siis satoja) visertavia pikkulintoja. On hammentavaa miten kova aani pikkulinnuista voi lahtea.