4.10.2007

internethelvetti

Aloitan pahoittelemalla hiljaisuudesta, viimeisemmästä postauksesta on jo aikaa, ja muutenkin olen ollut aika etäinen (hehheh). Tiedän, että yksi keljoimmista persoonallisuuden piirteistäni on kyvyttömyys pitää yhteyttä etäisiin ihmisiin, mutta ajattelen kyllä kaikkia lähes päivittäin.

Suurin syy hijaisuuteen on yhä se, että olen Internetyhteyttä vailla. Tämä onkin Vihan Herättäjä Australialaisessa Kulttuurissa (VHAK) numero 1.

Kodissani siis ei ole Internet-yhteyttä. Vuokraemäntäni ei sitä tarvitse, jolloin laajakaista ei käynyt kysymykseen, sillä kaikki paikalliset sopimukset ovat vähintään 12 kk. Sen lisäksi täällä ei Veloiteta yhteyden nopeuden mukaan, vaan latauksen, mikä sitten onkin aivan järkyttävän ärsyttävää. Niin, ja kaikki yhteydet ovat myös luvattoman hitaita.

Siksi tutkinkin muita mahdollisia vaihtoehtoja ja kappas, puhelinlija-netti tuo ystävä 90-luvulta. Sen voi hankkia täällä tosi kätevällä pre-paid systeemillä ja eikä maksa paljoo! Päädyin erääseen O:lla alkavaan (ja ptus loppuvaan) yhtiöön, sillä vuorkaemäntäni puhelinyhteys oli kyseiseltä korporaatiolta.

Niinpä kävelen yhtiöön sisään ja pyydän Dial-Up Pre-Paid:a ja harjottelupoju myykin minulle lippusen. Kotona tuskailun jälkeen tajuan, että tämähän on vain tunnus lisäajalle, ja yhtiön nttisivut kertovatkin minun tarvitsevan asennus-cd:n.

Muutama päivä myöhemmin menen takaisin YHTÖN OMAAN ERIKOISLIIKKEESEEN, ja kysyn aloituspakkauksta. Vastaus kuuluu “Ei meillä oo, kysy tosta viereisestä lehtimyymälästä, ehkä niillä on…” Noin seitsemän tuntia, paria puhelinsoittoa, kahta ratikkalippua ja kahdeksaa eri liikettä myöhemmin ostan kyseisen aloituspakkausken valtavasta K-Martista. Väsyneenä, mutta ärsyynyneenä menen kotiin.

Kotona yritän asentaa asetusohjelmaa koneelleni, mutta mikä onkaan tuo pienellä präntätty teksti; “Mac-käyttöjärjestelmän käyttjät, ottakaa yhteys asiakaspalveluun.” Soitan numeroon, jossa vastaa robootti. Robootti ei ymmärrä murrettani, joten kestää yli puolituntia ennekuin pääsen puhumaan ihmiselle, joka yllättäen onkin tekninen tukihenkilö Intissa. Jej. Siis sitten suomalaistyttö yrittää selittää suomenkilisestä käyttiksestä intialaishepulle, että löytyykös sitä tarvittavat asetukset ja mites se nimi kirjoitetaankaan.

Tässä vaiheessa olen ollut puhelimessa noin tunnin. Olemme päässeet vihdoin yheisymmärrykseen ja olen antamassa käyttäjätunnustani ja salasanaani. Ja puhelu katkeaa.
Maratoonipuhelu söi Pre+paid aikani kännykästäni. Yritän paniikissa soittaa vuokranantajani lankapuhelimesta takaisin, mutta linja on varattu. Ainut keskuselukumppanini on robotti, joka tosin tällä kertaa ymmärtää ääntämykseni. Tässä vaiheessa teki mieli itkeä aika paljon.
Olen siis maksanut noin 60 dollaria ja aika monta työtuntia internetyhteudestä, jota minulla ei vieläkään ole. Olen lähettönyt kyseiseen yritykseen sähköpostia, josko voisin aktoivoida tilini sitä kautta, en enää halua soittaa Intiaan.

Ja näin jälkikirjoituksena voin vielä lisätä, että en myöskään saa konettani useista yrityksistä ja ATK-tukihenkilön konsultaatiosta huolimatta kiinni niin kirjaston kuin koulunkaan verkkoon. Enää en jaksa edes yrittää.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voih! Tsemppiä taisteluihin. Vaihtoehtoisesti voit yrittää miltei mahdotonta mutta mielenkiintoista vaihtoehtoa - elämää verkon ulottumattomissa. Oikeasti älä sittenkään: ei ole kivaa, jos siusta ei kuulu mitään!